Tankotanssi Historia | Ympäriaskel | Lähteet | NavigointivalikkoSuomen tankotanssiliitto - Historialaajentamalla

Tankotanssi


tanssiliikuntamuotoRock the PoleMaria KekkosenOona Kivelä







Tankotanssissa tehtäviä liikkeitä ja niiden variaatioita on satoja ja niitä tulee edelleen lisää. Kuvassa linkkuveitsi-niminen liike.


Tankotanssi on tanssi- ja liikuntamuoto, jossa käytetään lattiasta kattoon ulottuvaa tankoa. Liikuntamuotona laji kehittää erityisesti voimaa, notkeutta ja koordinaatiota.



Historia |


Tankotanssi alkoi kehittyä 800 vuotta sitten Mallakhamba nimisestä Intialaisesta urheilulajista, jossa hyödynnetään noin kolme metriä pitkää puutankoa. Myös sirkuksen kiinalaisesta tolppaa voidaan pitää osana tankotanssin historiaa. Kiinalainen tolppa on 6-8 m korkea tolppa, jolla voidaan tehdä erilaisia voimaliikkeitä ja liukuja.lähde?


Ensimmäiset tankotanssin kansainväliset kilpailut järjestettiin Amsterdamissa vuonna 2005.[1]


Suomen ensimmäinen tankotanssikoulu, Rock the Pole, perustettiin vuonna 2007 Helsinkiin Maria Kekkosen ja Olha Venäläisen toimesta.[2]


Suomen ensimmäinen tankotanssitapahtuma Artpole järjestettiin vuonna 2009. Kilpailun voitti Oona Kivelä. Kivelä voitti myös vuonna 2010 järjestetyt ensimmäiset tankotanssin SM-kilpailut.lähde?



Ympäriaskel |


Ympärisaskel on tankotanssin alkeistason liike. Tämän liikkeen kautta on helppo tutustua tankoon. Se rohkaisee tanssijaa muun muassa laskemaan koko kehon painonsa tangon varaan.


Liikkeen lähtöasennossa seisotaan tangon vierellä. Tankoa lähempi käsi tarttuu tankoon noin tanssijan pään korkeudelta. Tämän jälkeen nojataan poispäin tangosta, ja käsi suoristuu. Tarkoituksena olisi pysyä koko liikkeen ajan mahdollisimman kaukana tangosta. Sisempi jalka asetetaan aivan tangon juureen ja ulompi jalka nousee korkealle ilmaan. Tarkoituksena on ottaa liikkeeseen vauhtia heilauttamalla jalkaa ilmassa. Kun tanssija samalla kaatuu eteenpäin, hän pääsee astumaan ilmavan askeleen tangon ympäri siten, että ilmassa oleva jalka astuu maahan aivan toisen jalan viereen. Liikettä voi jatkaa tästä astumalla uuden askeleen tällä kertaa sisemmällä jalalla, minkä jälkeen voi jälleen jatkaa matkaa ulommalla jalalla. Näin liike voi jatkua teoriassa loputtomiin[3]tarvitaan parempi lähde



Lähteet |



  1. http://www.worldpole.fitness/history-pole-dance


  2. Artomi - Tomi Ojanen: Suomen tankotanssiliitto - Historia www.tankotanssi.net. Viitattu 14.8.2017.


  3. http://tankoliikepankki.blogspot.fi/2014/02/seisominen-istumisia-ja-lay-out.html, luettu 29.8.2017



Commons


Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tankotanssi.



Tämä harrastuksiin tai vapaa-aikaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.






Popular posts from this blog

Quoting Keynes in a lectureIs differentiated instruction permitted by universities?How to make students learn prerequisitesUnsatisfactory Instructor Evaluations: balancing of expectations of engineering studentsWhat is the difference between a “statistician”, “applied statistician”, and an academic applying advanced stats within their field?Listing in reference section, but not quotingHow to efficiently use time while preparing for a class?Graduate Admissions: Teaching Emphasisstrategies for sharing teaching information with universities I don't personally have contacts withIs there an efficient way to give a large class of students feedback about their assignments?Is it unreasonable to expect students to read the lecture notes before attending the first class?

Rank groups within a grouped sequence of TRUE/FALSE and NAGrouping functions (tapply, by, aggregate) and the *apply familyCharacters counting and subletting specific patternsWhat is the purpose of setting a key in data.table?data.table vs dplyr: can one do something well the other can't or does poorly?how to make a bar plot for a list of dataframes?How to group by unique values in a list in RPandas - Alternative to rank() function that gives unique ordinal ranks for a columnRank within group in for loop in RData transformation: from dyadic to observational data in RGetting map from purrr to work with paste0

Are all passive ability checks floors for active ability checks?Does passive perception supersede active perception?Which skills can be used passively?Active Opposition with Free-Form Professions in Fate5E Trap/Ambush/Stealth Mechanics VS Passive Perception ConfusionInteraction between perception and stealth in obscured conditionsHow does Keen Sight affect Passive Perception?Are all d20 rolls either attacks, saves or ability checks?Can players declare that they are making a specific ability check?Can I see a Hidden creature that is not obscured at all?Can a Stealth check ever be made passively?Is this alternate version of the Observant feat balanced?What is the minimum amount of skill points per HD?