Trjtdtk

Analyyttinen funktio on funktio, joka voidaan paikallisesti esittää suppenevana potenssisarjana. On olemassa reaalisia analyyttisiä funktioita ja kompleksisia analyyttisiä funktioita.

Toinen tapa määritellä analyyttinen funktio on todeta, että funktio on analyyttinen, jos se on differentioituva jokaisessa joukon Gdisplaystyle G pisteessä.

Analyyttinen reaalifunktio |

Muodollisesti funktio fdisplaystyle f on reaalinen analyyttinen funktio reaaliakselin avoimessa joukossa Ddisplaystyle D, jos missä tahansa joukon Ddisplaystyle D pisteessä xdisplaystyle x voidaan kirjoittaa

f(x)=∑n=0∞an(x−x0)n=a0+a1(x−x0)+a2(x−x0)2+a3(x−x0)3+…,displaystyle beginalignedf(x)&=sum _n=0^infty a_n(x-x_0)^n\&=a_0+a_1(x-x_0)+a_2(x-x_0)^2+a_3(x-x_0)^3+dots ,endaligned

missä kertoimet a0,a1,…displaystyle a_0,a_1,dots ovat reaalilukuja ja sarja suppenee kohti funktiota f(x)displaystyle f(x), kun xdisplaystyle x on valittu pisteen x0displaystyle x_0 ympäristöstä.

Analyyttinen funktio voidaan määritellä myös toisella tavalla. Analyyttinen funktio on äärettömästi derivoituva funktio, jonka määrittelyalueen missä tahansa pisteessä x0displaystyle x_0 kehitetty Taylorin sarja

T(x)=∑n=0∞f(n)(x0)n!(x−x0)ndisplaystyle T(x)=sum _n=0^infty frac f^(n)(x_0)n!(x-x_0)^n

suppenee kohti funktiota T(x)displaystyle T(x), kun xdisplaystyle x on valittu pisteen x0displaystyle x_0 ympäristöstä (keskineliömielessä).

Kaikkien reaalisten analyyttisten funktioiden joukkoa annetussa määrittelyjoukossa Ddisplaystyle D merkitään usein kirjoittamalla Cω(D)displaystyle C^omega (D). Jossakin reaaliakselin osajoukossa määritelty funktio fdisplaystyle f on reaalinen analyyttinen funktio pisteessä xdisplaystyle x, jos on olemassa kyseisen pisteen ympäristö Ddisplaystyle D, jossa funktio fdisplaystyle f on reaalianalyyttinen.

Analyyttinen kompleksifunktio |

Kompleksilukujen joukossa tai jossakin sen joukossa määritelty funktio on analyyttinen kompleksitason alueessa A, jos sillä on derivaatta tässä alueessa. Funktio on analyyttinen pisteessä z, jos sillä on derivaatta jossakin tämän pisteen ympäristössä.^[1] Analyyttisia kompleksifunktioita tutkii funktioteoria.

Voidaan osoittaa, että jos funktio on analyyttinen jollakin alueella, sillä on kaikkien korkeampienkin kertalukujen derivaatat ja se voidaan esittää Taylorin sarjana

f(z)=∑n=0∞f(n)(z0)n!(z−z0)ndisplaystyle f(z)=sum _n=0^infty frac f^(n)(z_0)n!(z-z_0)^n^[2]

Analyyttisen funktion derivaatta ja kaikki korkeampien kertalukujen derivaatat ovat myös analyyttisia funktioita.^[3]

Jos analyyttisen funktion derivaatta jossakin pisteessä ei ole nolla, funktio on samalla konformikuvaus jostakin tämän pisteen ympäristöstä johonkin kompleksitason alueeseen.^[4]

Analyyttisen funktion reaali- ja imaginaariosa ovat jollakin tasoalueella määriteltyjä harmonisia funktioita.^[5]

Esimerkkejä |

Useimmat erikoisfunktiot ovat analyyttisiä ainakin jossakin kompleksitason osassa. Tyypillisiä esimerkkejä analyyttisista funktioista ovat seuraavat.

• Kaikki (reaaliset tai kompleksiset) polynomit ovat analyyttisia funktioita. Jos polynomin aste on ndisplaystyle n, niin Taylorin sarjassa kaikki ndisplaystyle n:ää korkeampiasteiset termit ovat nollia, jolloin sarja suppenee triviaalisti. Jokaisen polynomin Maclaurinin sarja on myös polynomi itse.

• 
  Eksponenttifunktio on analyyttinen sekä reaali- että kompleksilukujen joukossa. Määritelmän mukaan riittää, että funktion Taylorin sarja suppenee riittävän läheltä pistettä x0displaystyle x_0 valituissa pisteissä xdisplaystyle x, mutta eksponenttifunktion Taylorin sarja suppenee kaikissa muuttujan xdisplaystyle x reaali- tai kompleksiarvoilla.

• 
  Trigonometriset funktiot, logaritmi ja potenssifunktiot ovat analyyttisiä missä tahansa määrittelyalueensa avoimessa osajoukossa.

Tyypillisiä esimerkkejä funktioista, jotka eivät ole analyyttisiä ovat puolestaan seuraavat.

• 
  Itseisarvofunktio (reaali- tai kompleksiluvuilla määriteltynä) ei ole kaikkialla analyyttinen, koska se ei ole differentioituva pisteessä 0displaystyle 0. Paloittain määritellyt funktiot (jotka määritellään eri kaavoilla määrittelyjoukon eri osissa) eivät tyypillisesti ole analyyttisia niissä kohdissa, joissa palaset yhtyvät.

• 
  Kompleksikonjugaattifunktio z→z∗displaystyle zto z^* ei ole kompleksinen analyyttinen funktio. Sen rajoittuma eli restriktio reaaliakselille on identiteettifunktio, joka puolestaan on reaalisesti analyyttinen funktio joukosta R2displaystyle mathbb R ^2 joukkoon R2displaystyle mathbb R ^2.

Katso myös |

• Funktioteoria


• Cauchyn–Riemannin yhtälö


• Meromorfinen funktio

Lähteet |

Kirjallisuutta |

• Spiegel, Murray R.; Lipschutz, Seymour; Schiller, John J.; Spellman, Dennis: Complex Variables. Shaum's Outline Series. McGraw-Hill Book Company, 2009 (1964). ISBN 978-0-07-161569-9, ISBN 978-0-07-161570-9 (eBook).


• Väisälä, Kalle: Matematiikka IV. 141, 10. painos. Espoo: Otakustantamo, 1986 (1965). ISBN 951-671-087-5.


• Lehto, Olli: Funktioteoria I–II. Helsinki: Limes ry, 1985 (1980). ISBN 951-745-077-X.

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Analytic function