Miklós Horthy Lähteet | NavigointivalikkoInfobox OKUnkarin vaaran vuodet 1940-luvullaMuistelmat /
AmiraalitDiktaattoritValtionhoitajatUnkarilaiset poliitikotUnkarilaiset sotilaatVuonna 1868 syntyneetVuonna 1957 kuolleet
18. kesäkuuta1868KenderesItävalta-Unkari9. helmikuuta1957EstorilPortugaliamiraaliUnkarin kuningaskunnanvaltionhoitajaunk.TurkissaadjutanttinaristeilijänOtrantonBéla KuninBudapestiinKaarle IVmonarkiaIstván HorthyTšekkoslovakian miehitykseen1939natsi-SaksanavustuksellaTransilvaniaaRomanialta1940Jugoslaviasta1941Neuvostoliittoon1944operaatio MargaretheBaijeriinyhdysvaltalaisetsotarikossyytteetPortugaliinAntti Nuuttilan
Miklós Horthy | |
---|---|
Unkarin kuningaskunnan ruhtinaallinen valtionhoitaja[1] | |
1. maaliskuuta 1920 – 15. lokakuuta 1944 | |
Edeltäjä | Károly Huszár |
Seuraaja | Ferenc Szálasi |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 18. kesäkuuta 1868 Kenderes, Itävalta-Unkari |
Kuollut | 9. helmikuuta 1957 (88 vuotta) Estoril, Portugali |
Puoliso | Magdolna Purgly |
Tiedot | |
Uskonto | kalvinisti |
Allekirjoitus | |
Infobox OK |
Miklós Horthy de Nagybánya (18. kesäkuuta 1868 Kenderes, Itävalta-Unkari – 9. helmikuuta 1957 Estoril, Portugali) oli Itävalta-Unkarin laivaston amiraali sekä Unkarin kuningaskunnan valtionhoitaja vuosina 1920–1944. Horthyn virallinen arvonimi oli Hänen ruhtinaallinen korkeutensa Unkarin kuningaskunnan valtionhoitaja (unk. Ő Főméltósága a Magyar Királyság Kormányzója).[1]
Horthy oli nuorempana matkustanut ympäri maailmaa laivaston koululaivalla ja palveli Itävalta-Unkarin laivaston suoja-aluksella diplomaattien turvana Turkissa ja muissa maissa. Hän toimi jonkin aikaa keisarin adjutanttina Wienissä. Ensimmäisen maailmansodan aikana Horthy palveli ensin risteilijän päällikkönä ja myöhemmin amiraalina Itävalta-Unkarin laivastossa. Hän haavoittui Otranton meritaistelussa. Hänet ylennettiin laivaston komentajaksi maaliskuussa 1918. Hän ohitti virkanimityksessä useita vanhempia upseereita.
Béla Kunin perustettua neuvostovallan Unkariin vuonna 1919 vastavallankumouksellinen hallitus asetti merisankarina kansansuosiota nauttivan Horthyn sotavoimien johtoon. Romanialaisten joukkojen voitettua kommunistien joukot Horthy asettui Budapestiin marraskuussa 1919. Hän sai valtionhoitajan arvonimen. Kuningas Kaarle IV teki kaksi heikkoa yritystä päästä Unkarin itsevaltiaaksi maaliskuussa ja lokakuussa 1921.
Horthy oli todellinen Unkarin johtaja maailmansotien välisen ajan, vaikka Unkari oli muodollisesti monarkia, jonka valtaistuin oli tyhjänä. Horthyn poika István Horthy nimitettiin hänen sijaisekseen mahdollisten sairaustapausten varalle, mutta István kuoli lentäjänä itärintamalla 1942. Horthy oli nationalisti, joka ohjasi Unkaria poliittisesti voimakkaasti oikealle pyrkimyksenään luoda suur-Unkari, palauttaen Unkarin yhteyteen sille aiemmin kuuluneita tai muuten haluamia alueita. Horthyn johdolla Unkari osallistui Tšekkoslovakian miehitykseen vuonna 1939, sai natsi-Saksan avustuksella osan Transilvaniaa Romanialta vuonna 1940, miehitti osia Jugoslaviasta vuonna 1941, sekä hyökkäsi Neuvostoliittoon samana vuonna yhdessä Saksan kanssa.
Kun sotaretki kääntyi tappioksi ja Neuvostoliiton sotavoimat etenivät kohti Unkaria vuonna 1944, saksalaiset miehittivät maan Horthyn suostumuksella maaliskuussa 1944 (operaatio Margarethe). Tilanteen edelleen heikentyessä Horthy lähetti rauhanneuvottelukomission Moskovaan, ja lokakuussa Unkari antautui. Välittömästi saksalaiset pakottivat Horthyn eroamaan ja vangitsivat hänet. Hänet vietiin Baijeriin. Myöhemmin yhdysvaltalaiset sotilaat vapauttivat hänet vankeudesta. Horthy vältti sotarikossyytteet ja asettui vuonna 1949 Portugaliin, missä hän kuoli vuonna 1957. Hänen muistelmansa ilmestyivät Antti Nuuttilan suomentamana vuonna 1955.[2]
Horthy haudattiin 4. syyskuuta 1993 uudelleen kotiseudulleen, mikä aiheutti Unkarissa poliittisen kiistan.[3]
Lähteet |
↑ ab Unkarin vaaran vuodet 1940-luvulla (Unkarin vaaran vuodet suomalaisdiplomaattien silmin) Yle Elävä Arkisto. Yleisradio. Viitattu 16.12.2014.
↑ Muistelmat / Fennica – Suomen kansallibibliografia. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017.
↑ Lapola, Maija: Mitä Missä Milloin 1995, s. 8. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1994. ISBN 951-1-13254-7.