Villasarvikuono Sisällysluettelo Yleistä | Historia | Levinneisyys | Häviäminen | Katso myös | Lähteet | NavigointivalikkoInfobox OKNimi-testi OKThe Ice Age 6 - A Pleistocene Bestiary

Esihistorialliset nisäkkäätSarvikuonot


Wikispecies-logo.svgVillasarvikuono WikispeciesissäCommons-logo.svgVillasarvikuono CommonsissasukupuuttoonsarvikuonolajiruohonsaranKrakovansumatransarvikuonokenotsooisella maailmankaudellaEuraasiantapiireistaeoseenikaudellaElster-jääkaudenjääkaudentundranJakutianmammuttivillasarvikuono hävinnytradiohiilivuotta
































Villasarvikuono
Wooly rhinoceros.jpg
Fossiili

Pleistoseeni


Tieteellinen luokittelu
Domeeni:
Aitotumaiset Eucarya
Kunta:
Eläinkunta Animalia
Pääjakso:
Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:
Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:
Nisäkkäät Mammalia
Lahko:
Kavioeläimet Perissodactyla
Heimo:
Sarvikuonot Rhinocerotidae
Suku:
Coelodonta
Laji:
antiquitatis
Kaksiosainen nimi

Coelodonta antiquitatis
(Blumenbach, 1807)


Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Villasarvikuono Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Villasarvikuono Commonsissa



Infobox OKNimi-testi OK

Villasarvikuono (Coelodonta antiquitatis) on sukupuuttoon kuollut sarvikuonolaji. Tällä eläimellä oli lämpöä eristävä turkki. Luultavasti villasarvikuono oli laiduntaja, joka söi enimmäkseen ruohon ja saran tyyppisiä kasveja. Se oli nykyisiin sarvikuonoihin verrattuna hieman suurempi ja pystyi elämään harvinaisen kylmässä. Ikiroudan alueelta on löydetty muumioituneita melko hyvin säilyneitä villasarvikuonojen ruhoja.




Sisällysluettelo





  • 1 Yleistä


  • 2 Historia


  • 3 Levinneisyys


  • 4 Häviäminen


  • 5 Katso myös


  • 6 Lähteet




Yleistä |


Villasarvikuono oli nykyisten sarvikuonojen kanssa hyvin samannäköinen, noin neljän metrin mittainen ja säkäkorkeudeltaan 1,80 metriä. Silloin eläin oli nykyistä suurinta sarvikuonoa, valkosarvikuonoa hieman isompi. Painoa otuksella oli noin 3 600 kg. Villasarvikuonoa peitti mustasta punaiseen vaihteleva karvoitus, jossa oli paksu pohjavilla. Sen sarvi saattoi kasvaa jopa metrin mittaiseksi, mutta oli litteä kuin lankku.


Takavuosina kiisteltiin kovasti siitä, elikö villasarvikuono lähinnä puiden lehtiä syömällä vai laiduntamalla. Elinympäristöstä tehdyt siitepölytutkimukset viittaavat jääkaudelle tyypilliseen heiniä ja saroja kasvavaan ympäristöön, jolloin villasarvikuonot luultavimmin laidunsivat elääkseen proteiiniköyhää, selluloosarikasta ravintoa. Yksimahainen villasarvikuono vaati tätä ravintoa suuret määrät.


Villasarvikuono oli kasvinsyöjä, joten se saattoi työntää lunta sarvellaan syrjään laiduntaakseen. Se tunnetaan luolamaalauksista, sillä varhaiset ihmiset luultavasti saalistivat eläintä. Puolasta on löydetty hyvin säilyneet aikuisen naaraan jäänteet. Nykyään yksilö on näytteillä Krakovan Luonnontieteellisessä museossa. Myös ikijäähän pakastuneita, muumioituneita yksilöitä on löydetty.



Historia |


Villasarvikuonon lähin elävä sukulainen on uhanalainen sumatransarvikuono.
Villasarvikuono eli kenotsooisella maailmankaudella Euraasian pohjoisilla aroilla. Sarvikuonot kehittyivät tapiireista myöhäisellä eoseenikaudella.


Laji lienee kehittynyt Himalajan rinteillä noin 2 miljoonaa vuotta sitten. Jääkauden aikainen villasarvikuono vaelsi Eurooppaan viimeistään noin 460 000 vuotta sitten Elster-jääkauden alussa[1]. Se kuoli sukupuuttoon noin 10 000 vuotta sitten viimeisimmän jääkauden aikana.



Levinneisyys |


Villasarvikuono ei liene ollut niin yleinen kuin mammutti pleistoseenin jääkaudella. Villasarvikuonon elinalue ulottui sekä Euroopassa ja Aasiassa hyvin pohjoiseen, pohjoisemmaksi kuin monien muiden jääkauden ajan eläinten[2]. Lajin pohjoisraja noudatteli Aasiassa suunnilleen nykyisen tundran etelärajaa, mutta itäisemmässä Siperiassa Jakutian seuduilla lajia eli Jäämeren rannoilla asti[3]. Itä-Siperiassa villasarvikuonoa eli muun muassa uuden Siperian saarilla[4].


Villasarvikuonon uskotaan eläneen melko kuivalla, vähälumisella arotundralla.
Lajin eteläraja noudatteli Baikal–Balhas-linjaa. Villasarvikuonoa ei elänyt esimerkiksi Kaspianmeren itä- ja eteläpuolella olevilla puoliaavikoilla ja pensasaroilla eikä Korean niemimaallakaan[5], mutta kylläkin Pohjois-Kiinassa niinkin etelässä kuin Keltaisella joella. Euroopassa lajin pohjoisraja oli Laatokan–Suomenlahden seuduilla, Etelä-Tanskassa ja lajia eli koko Britteinsaarten alueella[2]. Euroopassa pohjoisemmaksi ylsi mammutti. Blumenbachin mukaan villasarvikuono olisi elänyt Aasiassa suppeammalla alueella kuin mammutti siten että mammutti eli hieman pohjoisempana ja etelämpänä[6]. Tämä saattaa johtua siitä, että mammutti eli pidempään kuin villasarvikuono, ja siitä että villasarvikuono vaati hieman kylmempää tai kosteampaa ilmastoa kuin mammutti. Villasarvikuonojen jäänteitä on löydetty runsaasti varsinkin Etelä-Jakutiasta. Laji oli tavallisempi Siperian ylätasangoilla kuin alhaalla olevilla alueilla.


Villasarvikuonoa esiintyi pleistoseenikauden eri vaiheissa Keski-Euroopassa Laatokan ympärillä ja siitä itään ja etelään ulottuvatta alueella. Baltian maissa villasarvikuonoa oli muttei nykyisissä Pohjoismaissa, ei Tanskassakaan[7]. Britteinsaarilta on löydetty villasarvikuonon viime jääkautisia jäänteitä. Villasarvikuonoa ei ollut aivan eteläisimmässä Euroopassa, kuten Italiassa ja Kreikassa, eikä Turkissa[7]. Kaukasuksella sitä esiintyi. Aivan itäisimmässä Siperiassa sitä ei ollut.[8]. Villasarvikuono hävisi Euroopasta ja Aasiasta suunnilleen samaan aikaan kuin mammutti.



Häviäminen |


Etelä-Englannista lienee villasarvikuono hävinnyt jo 15 000 radiohiilivuotta sitten.
Euroopasta villasarvikuono hävisi noin 12 000 radiohiilivuotta sitten[9]. Villasarvikuonoa saattoi elää Länsi-Siperiassa vielä 8000 eaa.



Katso myös |


  • Elasmotherium


Lähteet |



  1. Tieteen Kuvalehti 8/2009, sivu 18


  2. ab The Ice Age 6 - A Pleistocene Bestiary University of California 1998 Revised: 12/23/2003 george@id.ucsb.edu


  3. Beringia in the Cenozoic era, V. S. Kothekar ,1985, ISBN 90-6191-445-0, Venäjänkielinen alkuteos Beringiya v Kainozoe, Vladivostok 1976, s 348, alkup lähde Blumenbach


  4. Nisslon, The Pleistocene, alkup lähde Kurtén 1968


  5. Kothekar 1985, s 351 Blumenbach


  6. Kothekar 1985, s 348, alkulähde Blumenbach


  7. ab Nilsson s 281


  8. Tage Nilsson, The Pleistocene sivu 281


  9. doi.wiley.com/10.1111/j.1469-185X.1991.tb01149.x, Mammalian extinctions in the Late Pleistocene of northern Eurasia and North America, AJ Stuart - Biological Reviews, 1991








Popular posts from this blog

Adding axes to figuresAdding axes labels to LaTeX figuresLaTeX equivalent of ConTeXt buffersRotate a node but not its content: the case of the ellipse decorationHow to define the default vertical distance between nodes?TikZ scaling graphic and adjust node position and keep font sizeNumerical conditional within tikz keys?adding axes to shapesAlign axes across subfiguresAdding figures with a certain orderLine up nested tikz enviroments or how to get rid of themAdding axes labels to LaTeX figures

Tähtien Talli Jäsenet | Lähteet | NavigointivalikkoSuomen Hippos – Tähtien Talli

Do these cracks on my tires look bad? The Next CEO of Stack OverflowDry rot tire should I replace?Having to replace tiresFishtailed so easily? Bad tires? ABS?Filling the tires with something other than air, to avoid puncture hassles?Used Michelin tires safe to install?Do these tyre cracks necessitate replacement?Rumbling noise: tires or mechanicalIs it possible to fix noisy feathered tires?Are bad winter tires still better than summer tires in winter?Torque converter failure - Related to replacing only 2 tires?Why use snow tires on all 4 wheels on 2-wheel-drive cars?