Trjtdtk

Bagulalit
Väkiluku	5000–7000
Merkittävät asuinalueet Dagestan
Kielet	bagulali, avaari, venäjä
Uskonnot	sunnalaisuus
Infobox OK

Bagulalit^[1] ovat Venäjään kuuluvan Dagestanin länsiosassa asuva pieni vuoristolaiskansa.^[2] He puhuvat andilaisiin kieliin kuuluvaa bagulalia sekä avaaria ja venäjää.^[3] Uskonnoltaan bagulalit ovat sunnalaisia muslimeja.^[2] Heidän lukumääräkseen arvioidaan 5000–7000 henkeä.^[4][5]

Nimitys bagulal (багвалал) on peräisin avaarista.^[3] Toisinaan sitä on käytetty myös lähistöllä asuvista tindaleista. Bagulaleilla ei ole yhteistä omakielistä nimitystä, vaan he kutsuvat itseään kotikyliensä mukaan.^[6]

Asuinalue, lukumäärä ja kieli |

Bagulalit elävät Kaukasusvuoristoon kuuluvan Bogosin harjanteen pohjoispuolella Andijskoje Koisu -joen varrella. Heidän asuttamiaan kyliä ovat Tsumadan piiriin kuuluvat Huštada, Tlondoda, Kvanada ja Gimerso sekä Ahvahin piirin Tlibišo ja Tlissi. Siirtolaisina bagulaleja asuu Kizljarin, Hasavjurtin ja Kiziljurtin piireissä. Yhtenäisen ryhmän he muodostavat Kiziljurtin piirin Tšalon kylässä.^[4]

Pohjoisessa bagulalien naapureita ovat karatat ja ahvahit, kaakossa tindalit sekä lännessä tšamalalit ja godoberit. Karatalainen ja ahvahilainen kulttuurivaikutus on voimakkainta Gimerson, Kvanadan, Tlissin ja Tlibišon kylissä, tindiläinen Huštadassa ja Tlondodassa.^[4]

Vuonna 1869 bagulaleja laskettiin olleen 1989, vuonna 1886 2807 ja vuonna 1926 3301 henkeä. Myöhemmissä väestönlaskennoissa heidät luettiin avaareiksi.^[5] Venäjän vuoden 2002 väestönlaskennassa rekisteröitiin vain 40 bagulalia^[7] ja 57 bagulalin kielen puhujaa.^[8] Kylien väestökirjanpidon mukaan heitä on yli 5000^[9] ja eräiden arvioiden mukaan 7000 henkeä.^[5]

Bagulalin kieli kuuluu dagestanilaisten kielten avaarilaisen ryhmän andilaiseen haaraan. Sen lähimmät sukukielet ovt tindi ja tšamalali.^[3] Kieli jakautuu kolmeen murreryhmään.^[10]

Äidinkieli toimii yhteisön suullisen kanssakäymisen välineenä. Sivistyskielinään bagulalit käyttävät avaaria ja venäjää.^[11] Avaari toimii opetuskielenä koulujen alaluokilla. Ylemmillä luokilla opetus tapahtuu venäjäksi ja avaaria opiskellaan aineena.^[12] Nykyään avaarin käyttö on lisääntymässä. Bagulalin asema puhekielenä on kuitenkin vahva varsinkin kansan perinteisellä asuinalueella.^[11]

Kansallinen historia |

Bagulalit ovat alueensa kantaväestöä. Ensimmäisellä vuosituhannella eaa. he kuuluivat Didurin liitovaltioon ja myöhemmin Didon liittokuntaan. Nimitys bagulal esiintyy historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran 1700-luvulla.^[13]

Vuonna 1813 solmitussa Gulistanin rauhassa^[2] bagulalien asuinalue liitettiin Venäjän keisarikuntaan. He osallistuivat aktiivisesti Šamilin johtamaan vuoristolaisten itsenäisyystaisteluun. Kaukasian sodan päätyttyä alue kuului Andin piirikuntaan^[13] ja vuodesta 1921 lähtien Dagestanin ASNT:hen.^[2]

Elinkeinot ja aineellinen kulttuuri |

Bagulalien perinteisiä elinkeinoja ovat kyntöviljely, puutarhanhoito, viininviljely, mehiläistenhoito ja laiduntamiseen perustuva lampaanhoito. Viljelykasveja olivat kaura, vehnä, maissi, herne ja pavut, puutarhakasveja sipuli, valkosipuli, kurpitsa, porkkana sekä myöhemmin punajuuri, kaali, kurkut, tomaatit ja erilaiset maustekasvit. Lisäksi kasvatettiin viinirypäleitä, persikoita, omenia, päärynöitä, luumuja, aprikooseja ja saksanpähkinöitä. Lampaat ajettiin talven ajaksi Terekin ja Sulakin alankoseuduille ja kesäksi vuorille. Muita kotieläimiä olivat naudat, hevoset, aasit ja muulit. Karjanhoidon tuotteita vaihdettiin viljaan ja muihin tuontitavaroihin.^[14]

Perinteisiä käsityöammatteja ovat kankaiden kudonta, huovan valmistus, puun, metallin, nahkan ja kiven käsittely sekä savenvalanta.^[2] 1930-luvulla perustettiin lampaanhoitoon erikoistuneita kolhooseja, joista monet osoittautuivat tappiollisiksi.^[13] Nykyään suuren ongelman muodostaa kylien liikaväestö ja varsinkin nuorten miesten työttömyys.^[12]

Taloutta leimaa viljelysmaan puute, joka puolustuksellisten seikkojen ohella on vaikuttanut asutuksen muotoutumiseen.^[15] Ahtaasti rakennetut linnoitetut kylät^[2] sijaitsivat vuorten vaikeapääsyisillä etelärinteillä.^[15] Kaksi- tai kolmikerroksisissa kivitaloissa oli savella peitetty maalattia, savitiilinen tasakatto, pienet ikkunat ja matalat ovet. Sukukunnittain muodostuneita kapeiden katujen jakamia kortteleita yhdisti moskeija, vesilähde ja kyläkunnan kokoontumispaikka.^[2] Nykyään kaksi- tai puolitoistakerroksiset, puutarhan ja talousrakennuksien ympäröimät talot rakennetaan yleensä tasangolle.^[2][16]

Perinteinen miesten puku käsitti kotikutoisesta kankaasta valmistetun tumman paidan, nilkkoihin kapenevat tummat housut, puolipitkän takin sekä talvisaikaan lampaannahkasta valmistetun turkin. Päässä pidettiin lampaannahkaista karvalakkia. Juhlapukuna toimi patruunataskuilla varustettu tšerkessiläispuku. Alle nelikymmenvuotiaat miehet ajelivat tukkansa jättäen parran ja viikset. Naisten pukuun kuului pitkä musta tunikan kaltainen paita, pitkät tummat housut, tumma peite, hopearenkaiden koristama musta nahkapäähine sekä nahkasta, huovasta tai kutomalla valmistetut saappaat. Talvella naiset pitivät samanlaista lammasturkkia kuin miehet. Nykyään perinteisen kansanpuvun aineksia voi nähdä vain vanhuksilla tai kansanperinneryhmien esiintymisissä.^[2]

Ruokavalion perustana oli happamaton leipä, keitetyt pavut ja erilaiset puurot. Suosittuja ruokalajeja olivat lihan tai maidon kanssa syöty hinkal, erilaiset piirakat ja lihaliemi. Maidosta valmistettiin voita, rahkaa ja juustoa. Lihaa syötiin paistettuna ja keitettynä, kuivattuna sekä makkaroiksi valmistettuna. Erityisen suosittua oli lampaanliha ja -rasva. Lisäksi syötiin villieläimiä ja lintuja sekä lääkintätarkoituksissa hevosenlihaa. Aikaisemmin valmistettiin myös verimakkaraa ja juotiin vastateurastettujen eläinten verta. Nykyään yleisimpiä ruokalajeja ovat lihan kera syöty hinkali ja lammaskeitto šurpa. Perinteinen juoma on itäneistä vehnänjyvistä ja talkkunasta valmistettu alkoholipitoinen mer.^[2][17]

Yhteiskunta ja henkinen kulttuuri |

Patriarkaalisen yhteiskuntajärjestyksen perustana oli sukuyhteisö eli tuhum ja kyläyhteisö eli džamaat. Avioliitot olivat yleensä endogaamisia ja perheet pieniä. Naisten ja miesten tehtävät olivat tarkasti jakautuneet. Erikoisen ilmiön muodostivat naisilta kielletyt ”miesten talot”, joissa miehet viettivät 15–20 hengen ryhminä kaksi tai kolme talvikuukautta. Tapakulttuuriin kuului vanhempien kunnioittaminen, naapuriapu ja korostettu vieraanvaraisuus. Oikeusjärjestys perustui tapaoikeuteen ja islamilaiseen lakiin. Verikosto säilyi osittain 1930-luvulle saakka.^[18]

Kansalla on rikas laulu- ja tanssiperinne. Tansseja säestävät kaksi- tai kolmikielinen näppäilysoitin pandur, tamburiini sekä oboen kaltainen puhallinsoitin zurna.^[19] Laulut esitetään etupäässä avaariksi. Suullinen kansanperinne käsittää myös sananlaskuja, legendoja ja satuja. Kalenterijuhlista tärkein on maaliskuussa vietettävä kyntöjuhla.^[20]

Bagulalit kääntyivät muslimeiksi 1300-luvulla.^[2] Lopullisesti islaminusko vakiintui 1800-luvulle mennessä. Huštadan kylän moskeija toimi läpi koko neuvostoajan. Nykyään moskeijoita on jokaisessa kylässä.^[12] Islamin rinnalla säilyneitä perinteisiä uskomuksia ovat luonnonhenkien, pyhimysten, esi-isien ja taivaankappaleiden kunnioittaminen sekä usko taikuuteen.^[20]

Neuvostoaikana jokaiseen bagulalikylään rakennettiin koulu, kirjasto, kulttuuritalo ja ensiapuasema. Kylissä on sähkö ja puhelin, kodeissa radiot ja televisiot. Paikallisia merkkihenkilöitä ovat koulujen pitkäaikaiset opettajat sekä muutamat tieteen saralla ansioituneet bagulalit.^[12]

Lähteet |

• Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 1, s. 136. Moskva: Nauka, 1997. ISBN 5-02-011237-2.


• Narody Dagestana. Moskva: Nauka, 2002. ISBN 5-02-008808-0.


• Narody Rossii: Entsiklopedija. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.

Viitteet |

Aiheesta muualla |

• 
  Bagulalit Tsumadan piirin sivustolla. (venäjäksi)