Värilliset Lähteet | NavigointivalikkoThe Coloureds of Southern AfricaWhat’s in a name? Racial categorisations under apartheid and their afterlifeLohan calls Obama ‘colored’, NAACP says no big deallaajentamalla
Etelä-Afrikan etniset ryhmät
afrikaansiksiengl.eteläafrikkalainenkhoidenKapmaanApartheidinafrikaansiaafrikaanerienYhdysvalloissaafroamerikkalaisiaengl.
Värilliset (afrikaansiksi Bruinmense, Kleurlinge, engl. Coloured) ovat eteläafrikkalainen etninen ryhmä, joka syntyi 1700–1800-lukujen aikana khoiden, vapautettujen ja karanneiden kaakkoisaasialaisten orjien, bantujen sekä eurooppalaisten siirtolaisten jälkeläisistä. Etelä-Afrikassa on noin 3 700 000 värillistä (9 % väestöstä) ja Namibiassa noin 125 000.[1]
Värillisillä on eteläafrikassa oma etninen identiteettinsä, joka kehittyi 1860-luvun aikana. Värilliset ovat keskittyneet Kapmaan alueelle.[1]Apartheidin aikana värilliset olivat yksi virallisestä väestöryhmästä bantujen, valkoisten ja aasialaisten ohella, joihin kaikki eteläafrikkalaiset luokiteltiin.[2]
Suurin osa Etelä-Afrikan värillisistä puhuu äidinkielenään afrikaansia ja kaikista afrikaansinpuhujista he muodostavat noin puolet. Joidenkin värillisten äidinkieli on englanti ja apartheidin aikana monien mustien tavoin värilliset ryhtyivät enenevässä määrin käyttämään englantia protestina afrikaanerien apartheid-politiikkaa vastaan.[1]
Myös Yhdysvalloissa afroamerikkalaisia kutsuttiin aikaisemmin värillisiksi (engl. colored), mutta termi on nykyisin jäänyt pois käytöstä ja sitä pidetään harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta loukkaavana.[3]
Lähteet |
↑ abc Orville Boyd Jenkins: The Coloureds of Southern Africa mixedfolks.com. August 1996. MixedFolks.com. Viitattu 9.10.2009. (englanniksi)
↑ Deborah Posel: What’s in a name? Racial categorisations under apartheid and their afterlife transformation.ukzn.ac.za. (englanniksi)
↑ Mario Sevilla: Lohan calls Obama ‘colored’, NAACP says no big deal A+E Interactive. November 12th, 2008 at 2:21 pm. Media News Group. Viitattu 9.10.2009. (englanniksi)