Trjtdtk

Rinnestartti Tegelbergissä

Varjoliito on ilmailulaji, jossa ihminen lentää laskuvarjoa muistuttavan kankaisen siiven, eli varjoliitimen avulla käyttäen hyväksi lämpimiä nousevia ilmavirtauksia, rinnetuulta tai valjaisiin lentäjän selän taakse kiinnitettyä moottoria. Laji on kehitetty Keski-Euroopan Alpeilla 1970-luvulla, kun laskuvarjoharrastajat halusivat liitää tavallista laskuvarjohyppyä pidempiä matkoja vuoren rinteiltä.

Lentäminen |

Varjoliitäjät lähtevät liikkeelle juoksemalla rinteessä vastatuuleen, jolloin liidin täyttyy ilmalla. Liitäjä voidaan myös hinata lentoon autolla, mönkijällä, veneellä tai moottorikelkalla. Varjoliidintä ohjataan siiven takareunaan kiinnitetyillä jarruilla ja painopistettä muuttamalla.

Purjelentäjien ja riippuliitäjien tavoin varjoliitäjät käyttävät hyväkseen nousevia ilmavirtauksia, eli termiikkejä, ja voivat pysyä ilmassa tuntien ajan.^[1] Varjoliitimellä voidaan lentää myös rinnetuulessa, jolloin rinnettä kohti puhaltava tuuli pitää varjoliitimen ilmassa yleensä muutamien kymmenien metrien korkeudella rinteestä.

Varjoliitimellä voidaan lentää myös moottorin voimalla.

Varjoliidin ja varusteet |

Valjaat ja kantoliinojen kiinnitys

Varjoliidin on tehty ohuesta kankaasta. Rakenne muodostuu vierekkäin ommelluista puoliksi avoimista tunneleista, joihin ilma pääsee etuosasta, mutta jää vastatuulessa loukkuun takaosaan pitäen liitimen muodossaan. Ilmalla täyttyneen varjoliitimen siipiprofiili on samanlainen kuin lentokoneen siiven profiili, ja saa aikaan nostovoiman.

Varjoliitimen siipeen on kiinnitetty 20–50 punosta, jotka yhtyvät kantoliinoihin. Kantoliinat on kiinnitetty pikalukoilla (karabiineilla) lentäjän istuimena toimiviin valjaisiin. Punokset on useimmiten valmistettu dyneemasta tai kevlarista ja valjaat paksusta nylonkudoksesta ja hihnoista.

Valjaissa on lentäjän selän takana ja alla pehmusteena paksu foam tai ilmalla täyttyvä pussi (airbag), jotka suojaavat lentäjää mahdollisessa onnettumuustilanteessa, kaatumisessa tms. Valjaissa on lisäksi pelastusvarjo, joka sijaitsee esim. lentäjän istuimen alla, sivulla tai edessä.

Lentäjän henkilökohtaisia varusteita ovat mm. kypärä, korkeusmittari/variometri, nilkkaa tukevat kengät ja hanskat.

Lentämisen periaate |

Varjoliitäjä Ranskassa.

Lentämisessä tarvittavia nousevia ilmavirtauksia eli termiikkejä syntyy kahdella tavalla: kun ilmavirtaus kohtaa rinteen tai vuoren, syntyy pakotettu nosto. Näiden vuorinostojen hyödyntäminen on helppoa, koska niiden sijainnin voi ennustaa tuulensuunnan avulla. Suomessa rinnetuulipaikkoja on vähän, mutta talvella järvien ollessa jäässä, voi varjoliitimellä lentää järven rannalla olevan jo muutamien kymmenien metrien korkuisen rinteen edessä ja päällä.

Tasaisella maalla voimaikkaimmat nostot syntyvät konvektiossa, auringon lämmittäessä maanpintaa. Tällöin ilma manpinnan yläpuolella lämpiää ja alkaa nousta ylöspäin. Varjoliitäjä pyrkii etsimään ylöspäin nousevaa ilmaa esim. kohdista, joissa maanpinta lämpiää tai kumpupilvien alapuolelta. Onnistuneen lennon aikana termiikin avulla noustaan pilvien alareunaan saakka ja liu'utaan sieltä seuraavaan mahdolliseen termiikkiin, joten tuntien ja satojen kilometrien mittaiset lennot ovat mahdollisia jopa Suomessa keväästä syksyyn.

Tasamaalla varjoliidin hinataan autolla, mönkijällä, veneellä tai moottorikelkalla muutaman sadan metrin korkeuteen, jonka jälkeen lentäjä irrottaa hinausnarun ja lähtee etsimään termiikkejä. Lentäjällä on mukanaan variometri, joka mittaa nousu- ja laskunopeutta (m/s), ja jota hyödyntämällä lentäjä pyrkii etsimään nousevia ilmavirtauksia.

Koulutus ja harrastusmahdollisuudet |

Varjoliitimen hinausstartti

Suomessa on satoja varjoliitäjiä ja lentämään pääsee kerhojen ja yhdistysten järjestämien peruskurssien kautta. Varjoliitokerhoja on ympäri Suomea. Joillain kerhoilla ja alan yrityksillä on käytössään myös tandem-liitimiä, jolloin lentämistä pääsee kokeilemaan kokeneen lentäjän mukana.

Peruskurssilla noudatetaan Suomen Ilmailuliiton koulutusohjelmaa ja kouluttajina toimivat kokeneet opettajat. Kurssiin kuuluu sekä teoriaa että vähintään 45 lentoa, ja sen hyväksytysti suoritettuaan saa itsenäisen pilotin kelposuustodistuksen. Kurssi etenee vaiheittain siten, että teorian ja varusteisiin tutustumisen jälkeen lenneään viisi matalaa lentoa alle 5m korkeudella tavoitteena tutustua ohjaamiseen ja saada turvallisesti lentotuntumaa. Ensimmäisen vaiheen jälkeen oppilas saavuttaa ns. PP1 tason. Toisella jaksolla lennetään 40 korkeaa lentoa, joiden jälkeen oppilas saavuttaa ns. PP2 tason ja saa kelpoisuustodistuksen.

Kokemuksen, lentojen määrän ja lentotuntien karttuessa varjoliitäjä voi saavuttaa PP3, PP4 ja PP5 kelpoisuustodistukset.

Nykyisin voi osallistua suoraan vapaalentokurssin yhteydessä myös moottorivarjoliidon kurssille, jossa opetellaan lentämään paramoottorin avulla.

Lähteet |

Aiheesta muualla |

• 
  Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta varjoliito Wikimedia Commonsissa