Habib (televisiosarja) Muut henkilöt | Navigointivalikko

NuortensarjatRuotsalaiset draamasarjat


syyrialaisestatukholmalaisessaAlbyssäLasse-kirjojaBertin salaisia päiväkirjojachileläinenturkkilainenAlgeriastabulgarialaisenswazimaalaisenyhdysvaltalaisen





Habib on ruotsalainen kahdeksanosainen nuortensarja, joka kertoo 11-vuotiaasta syyrialaisesta Habibista, joka elää tukholmalaisessa lähinnä maahanmuuttajien asuttamassa lähiössä Albyssä. Habib sotkeutuu joka jaksossa erilaisiin, todella tyypillisiin varhaisteinin ongelmiin, joita ovat mm. juuri ennen koulubileisiin menoa huomattu finni, kymmenestä metristä hyppääminen osoitukseksi rohkeudesta ja ihastuksen kääntyminen vastaan vääriin käsiin joutuneen rakkauskirjeen takia.


Sarja muistuttaa monella tapaa Lasse-kirjoja ja Bertin salaisia päiväkirjoja, ja heti ensimmäisestä jaksosta katsoja voi huomata että huumori puutuu lähes kokonaan.kenen mukaan?



Muut henkilöt |


Alex on Habibin paras ystävä. Hänellä pitkät ruskeat hiukset, ja hän on pitkä ja hoikka. Alex tunnetaan pelottelustaan, keppostelustaan ja vahingoniloisesta huumorintajustaan. Alex tuntuu ensimmäisissä jaksoissa olevan ihastunut Emineen, mutta kertoo Habibille, että yrittää vältellä Emineä koko lopun ala-asteen ajan. Alex on kansalaisuudeltaan chileläinen.


Emine on häijy muodin perässä juokseva aina täydellisyyteen pyrkivä tyttö ja luokan "leija". Hän on opettajan lellikki. Hän tekee mitä vain, ettei Paris rakastuisi Habibiin, vaikka itse haikaileekin jatkuvasti Alexin perään. Emine on turkkilainen.


Paris on Habibin ihastuksen kohde. Hän on Eminen hyvä ystävä ja Habibin rinnakaisella luokalla. Paris on kotoisin Algeriasta.


Dani on bulgarialaisen makeiskauppiaan poika, jolla on aina taskut täynnä lakritsia ja purukumia. Vaikka Dani on hieman ylpistynyt, hän on kuitenkin avoin ja rento. Hänellä on Jessica-niminen sisko, josta Habib tekee haastattelun todistaakseen hyppynsä sillalta.


Winston on swazimaalaisen kaivosmiesisän ja yhdysvaltalaisen kosmetologin poika. Hän pienikokoinen ja hiljainen, mutta todella fiksu. Vaikka hän on pelkuri ja melko herkkä, silti hän on tyttöjen suosikki. Habib tapaa Winstonin jaksossa 3 Luokkajuhlahuolia.


Tony on Habibin lukion toista luokkaa käyvä isoveli. Tony on vuosikurssinsa paras oppilas ja todellinen nörtti, joka kuitenkin pysyy suosittuna ja rentona. Hänellä on usein kärhämää Habibin kanssa, koska hänellä on koko asunnon ainoa tietokone ja Habibilla on taipumusta käyttää sitä salaa.


Lucia on Habibin 9-vuotias sisko. Lucialle erityisen tärkeää on aina esimerkiksi kotona syötävän ruoan teema. Jonain päivänä sen täytyy olla kolmionmuotoista, joskus taas kokonaan vihreää. Lucia on puhelias, ja hänelle syntyy joka aiheesta valtavasti kysymyksiä.


Leona on luokan ainoita kokonaan ruotsalaisia oppilaita. Leonalla on vaaleat ja tasaisen pitkät hiukset, ja hän on luokan pisin. Hänen koulumenestyksensä ei ole parasta luokkaa. Leona seurustelee Danin kanssa.


Ninos kuuluu rinnakaisluokan oppilaisiin ja on Habibin kilpakosija. Ninoksella on lyhyet ja ohuet hiukset. Hänellä on toisessa korvassa korvakoru. Hän seurustelee virallisesti Parisin kanssa kunnes jättää hänet, kun Ninos nähdään luokkaretkelle vieraan tytön kanssa vuoristoradassa.







Popular posts from this blog

Quoting Keynes in a lectureIs differentiated instruction permitted by universities?How to make students learn prerequisitesUnsatisfactory Instructor Evaluations: balancing of expectations of engineering studentsWhat is the difference between a “statistician”, “applied statistician”, and an academic applying advanced stats within their field?Listing in reference section, but not quotingHow to efficiently use time while preparing for a class?Graduate Admissions: Teaching Emphasisstrategies for sharing teaching information with universities I don't personally have contacts withIs there an efficient way to give a large class of students feedback about their assignments?Is it unreasonable to expect students to read the lecture notes before attending the first class?

Rank groups within a grouped sequence of TRUE/FALSE and NAGrouping functions (tapply, by, aggregate) and the *apply familyCharacters counting and subletting specific patternsWhat is the purpose of setting a key in data.table?data.table vs dplyr: can one do something well the other can't or does poorly?how to make a bar plot for a list of dataframes?How to group by unique values in a list in RPandas - Alternative to rank() function that gives unique ordinal ranks for a columnRank within group in for loop in RData transformation: from dyadic to observational data in RGetting map from purrr to work with paste0

Are all passive ability checks floors for active ability checks?Does passive perception supersede active perception?Which skills can be used passively?Active Opposition with Free-Form Professions in Fate5E Trap/Ambush/Stealth Mechanics VS Passive Perception ConfusionInteraction between perception and stealth in obscured conditionsHow does Keen Sight affect Passive Perception?Are all d20 rolls either attacks, saves or ability checks?Can players declare that they are making a specific ability check?Can I see a Hidden creature that is not obscured at all?Can a Stealth check ever be made passively?Is this alternate version of the Observant feat balanced?What is the minimum amount of skill points per HD?