Sven Müller Ura | Lähteet | NavigointivalikkoSven Müllerlaajentamalla

Saksalaiset autourheilijatPorsche Supercup -kuljettajatVuonna 1992 syntyneet


7. helmikuuta1992MainzsaksalainenPorschenKartingADAC Formel MastersFormula 3 EuroseriesEuroopan Formula 3Porsche SupercupFIA World Endurance Championship





Sven Müller (s. 7. helmikuuta, 1992 Mainz[1]) on saksalainen moottoriurheilija. Hän kuuluu Porschen junioriohjelmaan.



Ura |


Müller aloitti uransa Karting-sarjoissa vuonna 2004 ja kilpaili sen eri luokissa vuoteen 2009 asti.


Vuonna 2010 Müller aloitti kilpauransa ADAC Formel Masters -sarjassa. Hän saavutti ensimmäisellä kaudellaan 50 pistettä sijoittuen sarjan yhdeksänneksi. Vuonna 2011 Müller jatkoi sarjassa ja saavutti neljä voittoa, yhden paalupaikan ja 12 palkintosijaa sijoittuen loppupisteissä kolmanneksi. Vuonna 2012 Müller siirtyi Formula 3 Euroseries -sarjaan. Hän saavutti kauden aikana kaksi voittoa, kaksi paalupaikkaa ja seitsemän palkintosijaa sijoittuen sarjassa kuudenneksi. Vuonna 2013 Müller kilpaili uudelleen perustetussa Euroopan Formula 3 -sarjassa saavuttaen 122 pistettä ja yhden palkintosijan sijoittuen sarjan yhdeksänneksi.


Vuonna 2014 Müller siirtyi kilpailemaan Porsche Supercup -sarjaan. Hän saavutti yhden voiton ja yhden kolmossijan kauden aikana sijoittuen sarjan seitsemänneksi. Hän kilpaili myös Saksan Porsche Carrera Cup -sarjassa saavuttaen yhden paalupaikan ja viisi palkintosijaa sijoittuen loppupisteissä neljänneksi. Vuonna 2015 Müller jatkoi Porsche Supercupissa saavuttaen neljä voittoa, kolme paalupaikkaa ja kuusi palkintosijaa sijoittuen sarjan loppupisteissä toiseksi. Hän osallistui samana vuonna yhteen FIA World Endurance Championship -sarjan kilpailuun.



Lähteet |



  1. Sven Müller Driver Database



Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.






Popular posts from this blog

Quoting Keynes in a lectureIs differentiated instruction permitted by universities?How to make students learn prerequisitesUnsatisfactory Instructor Evaluations: balancing of expectations of engineering studentsWhat is the difference between a “statistician”, “applied statistician”, and an academic applying advanced stats within their field?Listing in reference section, but not quotingHow to efficiently use time while preparing for a class?Graduate Admissions: Teaching Emphasisstrategies for sharing teaching information with universities I don't personally have contacts withIs there an efficient way to give a large class of students feedback about their assignments?Is it unreasonable to expect students to read the lecture notes before attending the first class?

Rank groups within a grouped sequence of TRUE/FALSE and NAGrouping functions (tapply, by, aggregate) and the *apply familyCharacters counting and subletting specific patternsWhat is the purpose of setting a key in data.table?data.table vs dplyr: can one do something well the other can't or does poorly?how to make a bar plot for a list of dataframes?How to group by unique values in a list in RPandas - Alternative to rank() function that gives unique ordinal ranks for a columnRank within group in for loop in RData transformation: from dyadic to observational data in RGetting map from purrr to work with paste0

Are all passive ability checks floors for active ability checks?Does passive perception supersede active perception?Which skills can be used passively?Active Opposition with Free-Form Professions in Fate5E Trap/Ambush/Stealth Mechanics VS Passive Perception ConfusionInteraction between perception and stealth in obscured conditionsHow does Keen Sight affect Passive Perception?Are all d20 rolls either attacks, saves or ability checks?Can players declare that they are making a specific ability check?Can I see a Hidden creature that is not obscured at all?Can a Stealth check ever be made passively?Is this alternate version of the Observant feat balanced?What is the minimum amount of skill points per HD?